lauantai 19. joulukuuta 2009

Ensimmäiset kalat altaaseen.


Kävin tänäin hakemassa ensimmäiset kalat akvaariooni testautettuani ensin akvaarioni vedenlaadun. Ensimmäisiksi asukeiksi hankin kuusi kappaletta kuparimonnisia(Corydoras aeneus) sekä yhden partamonnin. 

Kotiutus näytti onnsituvan todella kivuttomasti. Kummatkin lajit näyttivät olevan heti kuin kotonaan. Monniset alkoivat heti penkoa pohjaa etsien ruokaa ja partiskin liimaantui heti lähimpään lasiin alkaen lutkuttamaan sitä. 

Monnisten kohdalla tosin uskon että kotiutumiseen autoi parven antama suoja. Mielenkiintoista sinänsä kun en muista kyllä millään, että kuparimonnisia olisi myyty vielä reilu kymmenkunta vuotta sitten parvikaloina. Viimeksi kun omistin akvaarion niin kuparimonnista myytiin kalana joka viihtyy hyvin yksinään. Nyt kun seuraan noiden monnisten vipellystä tuolla altaassa niin en voi kuin ihmetellä miten nuo selviävat yksinään sillä parvi käyttäytyminen ainakin tällä hetkellä on todelle selkeää. Nuo monniset kun näyttävät olevan huomattavasti aktiivisempaa sorttia kuin ennen vanhaan.

Räpsin heti muutamia kuvia noista monnisista. Tuntuvat olevan niin nopeaa sorttia että kameralla ei meinaa keritä pysyä perässä. Tässä linkki kuparimonnisten kansioon galleriassani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti